TableOnline Icon

Makuja

Frederikinkatu 46, Helsinki

Ravintola Makujan visiona on ollut vuodesta 2015 alkaen tarjota lisäaineettomia, väriaine- ja entsyymivapaita susheja Helsingissä.

Terveellinen luomuruoka ja kunnioitus asiakkaiden erikoisruokavalioita ja allergioita kohtaan on ollut Makujan kulmakiviä alusta alkaen. Ravintolan valikoima on laaja ja siihen kuuluu myös vegaani- ja luomuvaihtoehtoja. Makuja tarjoaa buffetlounasta ja -päivällistä sekä à la carte -annoksia niin arkipäivisin kuin viikonloppuisinkin. Yksi ravintola Makujan perustajista on Tohtori Ma, jolla on monen vuosikymmenen kokemus terveysalaan liittyvistä tutkimuksista, jonka vuoksi terveellisestä ruokailusta on tullut yritykselle ydinarvo. Ravintolan henkilökunta ei tyydy markkinoilla vallitsevaan sushitarjontaan, vaan he pyrkivät aktiivisesti parantamaan tuoreiden sushien laatua ja tuomaan terveellisiä konsepteja annoksiin. Ravintola Makuja noudattaa terveellisiä valmistustapoja. Ruoka-annosten valmistuksessa ei käytetä esimerkiksi entsyymejä, natriumglutamaattia tai kana- ja kalaliemikuutiota. Jatkuvan tuotekehityksen ansiosta ravintolalla on esimerkiksi ainutlaatuinen etikkaresepti, jossa sokeri on osittain korvattu luomuvadelmilla, jolloin sushiannoksen sokeripitoisuus on n. 30 % matalampi muihin markkinoilla oleviin verrattuna. Jokaisena päivänä Makujassa on teemapäivä. Esimerkiksi maanantaisin ruoka-annoksissa käytetään paljon luomuraaka-aineita ja ravintola Makuja onkin Suomen ensimmäinen lisäaineeton luomusushiravintola. Tiistaisin taas tarjolla on monenlaisia kasvissusheja, lämpimiä vegeruokia, salaatteja sekä hedelmiä. Keliakiaa, laktoosi-intoleranssia ja pähkinäallegiaa sairastaville on tarjolla erikseen korvaavia ruokia.

Makuja HelsinkiMakuja HelsinkiMakuja HelsinkiMakuja HelsinkiMakuja HelsinkiMakuja HelsinkiMakuja HelsinkiMakuja Helsinki
Arvostelut

3.33 / 5

Arvostelut (2)

3.50Ruoka
4.00Tunnelma
3.50Palvelu

Makuja

The sushi was overtly sweet and there were very little vegetarian options, also the rice in the rice cooker was mushy and old.
Sari - 7.4.2018

★ 3.00232

Mahtava paikka

Erittäin hyvää ruokaa ja mukava sekä rauhallinen paikka.
Noah - 22.3.2018

★ 5.00555


3.33

Arvostelut (2)

3.50Ruoka
4.00Tunnelma
3.50Palvelu

Makuja

The sushi was overtly sweet and there were very little vegetarian options, also the rice in the rice cooker was mushy and old.
Sari - 7.4.2018

★ 3.00232

Mahtava paikka

Erittäin hyvää ruokaa ja mukava sekä rauhallinen paikka.
Noah - 22.3.2018

★ 5.00555

Ravintoloitsija, liity TableOnlineen

TableOnline on Suomen suurin online-pöytävarauspalvelu, joka tavoittaa viikoittain yli 100 000 aktiivista ravintola-asiakasta Suomessa ja Virossa.

Tarjoamme kattavan markkinoinnin lisäksi edistyneen varaustenhallintaohjelman, jolla varaustenhallinnan lisäksi keräät huomaamatta laajan asiakarekisterin ja voit pitää yhteyttä asiakkaisiisi. Olemme kiinnostuneet kuulemaan lisää juuri sinun ravintolastasi!

RAVINTOLOITSIJA, LUE LISÄÄ!