TableOnline Icon

Kuori

Hämeenkatu 8, Turku

Kuoressa kasvisruoka ja itse tekeminen eivät ole valintoja- ne ovat itsestäänselvyyksiä.

Kuori food and wine on kahden naisen unelma paikasta jossa tarjoillaan herkullista ruokaa kasviksista modernilla tavalla. Kuoren sisällä sykkii cuori, sydämet. Ruokaa tehdään rakkaudella ja se näkyy ja kuuluu ravintolassa jossa on tarjolla kauneutta kaikille aisteille. Keittiö nojaa Aasiaan, mutta myös Lähi-Itään, Pohjois-Afrikkaan ja Välimerelle. Juuret ovat kuitenkin syvällä suomalaisessa maaperässä ja raaka-aineet ostetaan mahdollisuuksien mukaan lähialueilta. Keittiöstä tulvii tuhat ja yksi tuoksua ja ruuassa maistuu lempeä jeera, tulinen chili, raikas lime ja rapea Kuori. Annokset ovat värien ilotulitusta ja makujen harmoniaa. Ne on suunniteltu jaettaviksi, sillä hyvä ruoka on vielä parempaa ystävien seurassa nautittuna. Viinit on valittu huolella eurooppalaisten pientuottajien valikoimasta, ja ne ovat kaikki vegaanisia. Oluet tulevat pienpanimoilta Suomesta. Drinkkilista on rakennettu kiinnostavaksi, sopimaan yhteen etnisvivahteisten ruokien kanssa. Kuoressa jokainen asiakas on vieras, joka otetaan lämpimästi vastaan. Palvelu on rentoa mutta asiantuntevaa, liika pönötys jätetään muille. Tervetuloa nauttimaan herkullisesta kasvisruuasta ja tarkoin valikoiduista viineistä. Ne tarjoillaan rennosti, kuten kotona on tapana.

Kuori TurkuKuori TurkuKuori TurkuKuori Turku
Reviews

4.76 / 5

Reviews (408)

4.85Food
4.75
4.90Service

Arvostelu - menu

Nautimme illasta, mutta ruokien saanti kesti hieman pitkään. Tarjoilijat hoitivat asian kuitenkin tyylikkäästi!
Anna - 9.12.2017

★ 4.00455

Loistava ilta

Aivan mahtavia makuja, huomioiva ja ystävällinen palvelu, vaikka ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Sekasyöjät muistelevat tätä kokemusta yhtenä parhaista, mitä ravintolasyöminkeihin tulee!
Eija - 9.12.2017

★ 5.00555
Show more
Open on

MO
11:00-15:00
TU
11:00-15:00,17:00-22:00
WE
11:00-15:00,17:00-22:00
TH
11:00-15:00,17:00-22:00
FR
11:00-15:00,17:00-23:00
SA
17:00-23:00
SU
-

4.76

Reviews (408)

4.85Food
4.75
4.90Service

Arvostelu - menu

Nautimme illasta, mutta ruokien saanti kesti hieman pitkään. Tarjoilijat hoitivat asian kuitenkin tyylikkäästi!
Anna - 9.12.2017

★ 4.00455

Loistava ilta

Aivan mahtavia makuja, huomioiva ja ystävällinen palvelu, vaikka ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Sekasyöjät muistelevat tätä kokemusta yhtenä parhaista, mitä ravintolasyöminkeihin tulee!
Eija - 9.12.2017

★ 5.00555

Arvostelu hääpäiväillalliselle.

Kaikki oli erinomaista, ruoka, palvelu ja tunnelma. Kiitos, kaikki oli täydellistä. Tulemme takuulla uudestaan. Yst. terv. Janne Kojo ja Saija Mäkinen
Janne - 9.12.2017

★ 5.00555

Tosi kiva rafla!!

Erinomaista ruokaa ja palvelua.
Silmu - 9.12.2017

★ 5.00545

Loistava palvelu ja jännittävää ruokaa

Kaikki kohdillaan!
Pekka - 9.12.2017

★ 5.00555

Mahtava elämys

Yllätysmenu oli mahtava ja palvely hyvä.
Katja - 8.12.2017

★ 5.00555

Aivan mahtava maistelumenu

Nautimme aivan sanoinkuvaamattomasti Kuorin maistelumenusta ja mainiosta palvelusta. Kaikki annokset lähes kirjaimellisesti veivät kielen mennessään. Kunpa pian pääsisimme uudestaan,
Brita - 8.12.2017

★ 5.00555

Ensimmäinen kerta

Oli positiivinen kokemus. Ruoka oli maistuvaa, kattaus kaunista ja tila viihtyisä. Ainoa miinus glögistä josta oli varmasti unohtunut punaviini pois. Oli niin siirappista ja hirveän makeaa.
Kirsi - 7.12.2017

★ 4.00444

4 hengen illallinen

Upeita makuja taas kerran!! Tuntuu kuin sukeltaisi uuteen maailmaan. :)
Jerna - 2.12.2017

★ 5.00555

Kuori menu

Loistava maistelumenu
Johanna - 2.12.2017

★ 4.00444

Ihana!

Palvelu ensiluokkaista, ruoat yllättivät uusilla mauilla, ilta oli täys 10!
Elina - 2.12.2017

★ 5.00555

Mahtavuutta

Turun ehdotonta eliittiä. Samulille, illan tarjoilijallemme täydet 6/5.
Pasi - 1.12.2017

★ 5.00555

Arvostelu

Mukava palvelu, siitä jäi hyvä mieli. Hieno konsepti, jossa rentous yhdistyy fine diningiin. Oli samaan aikaan kotoisaa mutta kuitenkin juhlallinen olo olla illallisella. Kasvissyöjiä hemmoteltiin ruoalla. Jälkiruoka jäi erityisesti mieleen, jääteloä satokauden antimista. Kiitos!
Riina - 1.12.2017

★ 5.00555

KIITOS

KIITOS aivan mahtavasta palvelusta ja tietysti ruuasta. Vietettiin tyttöporukalla iltaa ravintolassa ja ilta oli niin hauska. sen lisäks et ite tietty pidettiin kivaa niin paras tarjoilija nauroi meidän vitseille ja ehkä vähän myös hauskuutti tyttöjä. Kiitos Kuori ja Jonni. Kaikille ja niin hyvä mieli, tullaan varpil uusiks ja suositellaa myös kaikille meijän kavereille. Mukavaa joulun odotusta teille:)
Ninni - 1.12.2017

★ 5.00555

Parasta kasvisruokaa, jota olen syönyt

Loistava ravintola vaan paranee kerta toisensa jälkeen – klassikko jo syntyessään.
Pauliina - 30.11.2017

★ 5.00555

Hyvää ruokaa

Hyvää ruoka, lian kallis, pieni annos.
Mauricio - 30.11.2017

★ 4.00545

Ruoka

Lämmin ja rento ilmapiiri, maukas ruoka,
Kalpamaa - 30.11.2017

★ 5.00555

Arvostelu

Erittäin hyvä palvelu. Liharuokien ystävänä täytyy myöntää, että yksi parhaimmista ravintoloista, missä olen käynyt ja ruoka oli erinomaista. Ruoan jälkeen ei todellakaan jäänyt nälkä.
Rikhard - 25.11.2017

★ 5.00555

Lauantaina pljon asiakkaita, mutta palvelu pelasi erinomaisesti!

Mitä muuta voi toivoa, hyvää ruokaaa ja erinomaista palvelua?
Oili - 25.11.2017

★ 5.00555

Todella hyvää

Suussasulava menu ja todella ystävällinen palvelu. Turun parasta ruokaa. Aion suositella kaikille tutuille.
Anu - 25.11.2017

★ 5.00545

Restaurateur, join TableOnline

TableOnline is the biggest online reservation site in Finland. We reach more than 50 000 active restaurant customers per week in Finland and Estonia.

We offer the perfect solution to handle your bookings and create customer database and a tool to contact your customers. We would love to hear more about your restaurant!

CONTACT TABLEONLINE