TableOnline Icon

Suomalainen Pohja

Aurakatu 24 a, Turku

Upealla paikalla, Puolalanpuiston kupeessa sijaitseva legendaarinen Suomalainen Pohja on monille mysteeri, kuitenkin useille yhdistyksille sekä järjestöille kuin toinen koti.

Ravintola on toiminut pitkään etupäässä tilausravintolana, mutta nyt uuden ravintoloitsijan Jani Hellströmin myötä luvassa on uusia suunnitelmia. Ravintola koostuu kahdesta kerroksesta, ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee puolikymmentä kabinettia sekä sisääntuloaula. Varsinainen ravintolasali sijaitsee toisessa kerroksessa jonka isoista ikkunoista avautuu kaunis näkymä Puolalanpuistoon sekä Turun taidemuseoon. Valtava sali vetää parhaimmillaan toista sataa ruokailijaa ja on valkoisine pöytäliinoineen tunnelmaltaan klassinen. Suomalainen pohja hyödyntää perinteisiä skandinaavisia raaka-aineita sekä tarjoaa klassisia annoksia modernilla tyylillä. Ravintola on auki lounaalla sekä illallisella maanantaista perjantaihin, viikonloppuisin tilauksesta. (Tekstit sovellettu kirjasta Turku Lautasella Osa III/Heli Nieminen)

Suomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja TurkuSuomalainen Pohja Turku
Reviews

4.50

Reviews (2)

5.00Food
4.50
5.00Service

Food & Fun

37-vuotias kiinteistö on jo hieman nuhjaantunut, mutta muuten kaikki oli erinomaista
Riitta - 1.10.2017

★ 5.00545

Suomalainen Pohja goes Singapore

Erittäin mukava paikka ja mainio ruoka. Kaunis kattaus.
Veli-pekka - 1.10.2017

★ 5.00555


4.50

Reviews (2)

5.00Food
4.50
5.00Service

Food & Fun

37-vuotias kiinteistö on jo hieman nuhjaantunut, mutta muuten kaikki oli erinomaista
Riitta - 1.10.2017

★ 5.00545

Suomalainen Pohja goes Singapore

Erittäin mukava paikka ja mainio ruoka. Kaunis kattaus.
Veli-pekka - 1.10.2017

★ 5.00555




26.10.2017 - 27.10.2017 Available on Thursday - Friday 18:00 - 23:00

Ari Ruoho Suomalaisella Pohjalla

Ari Ruoho tekee kokkivierailun Suomalaisella Pohjalla 26.-27.10. Ravintola Nokan keittiöpäällikkö tunnetaan intohimoisesta työstään suomalaisen ruokakulttuurin hyväksi. Suomalaisia makuja sekä raaka-aineita kunnioittava menu sisältää neljä ruokalajia sekä kaksi väliruokaa hintaan 62€.

Download Menu

Restaurateur, join TableOnline

TableOnline is the biggest online reservation site in Finland. We reach more than 50 000 active restaurant customers per week in Finland and Estonia.

We offer the perfect solution to handle your bookings and create customer database and a tool to contact your customers. We would love to hear more about your restaurant!

CONTACT TABLEONLINE
Join our mailing list